Oulusta lähtöisin oleva helvetinvasara ARAS otti ja riisti hengen itseltään menneen vuoden lopulla, mutta koska muutaman vuoden takainen, yhtyeen ensimmäiseksi ja viimeiseksi live-esiintymiseksi kaavailtu keikka jouduttiin taannoin perumaan, Aras nousee hetkeksi höyryävästä arkustaan tulevana kesänä. Maanalaista punkin katkuista mustaa metallia on nähtävissä ja kuultavissa Ykän Pubilla, OULU PALAA -nimisten DIY-festien merkeissä.
12.-13.7. järjestettävä Oulu palaa tuo Toppilan nurkille myös sellaisia hienouksia kuten DEATH TRIP, KUOLEMA ja TEMPPELIHERRAT
NO FUN HOUSE tehtailee tällä hetkellä Aras -julkaisua, jolta tulee löytymään taannoiset Sewer Burst -sessiot (2008), jotka ikuistettiin nauhalle Iin kolkossa, hylätyssä rautatieasemarakennuksessa. Bonuksena mukana kaksi yhtyeen viimeistä nauhoitettua kappaletta. Summon the dead... Grind the bones -levyn julkaisu pyritään ajoittamaan siten, että jokaisella asiasta kiinnostuneella olisi ko. "vehje" hyvin sulateltuna ja sisäistettynä ennen hyistä heinäkuun yötä. Tarkempaa infoa julkaisuajankohdasta ynnä muusta tulee kun tulee.
Festien event-sivu Stressbook-ihmisille: http://fi-fi.facebook.com/events/166190313534345/?ref=3
Bändisivu: http://www.myspace.com/arascult
Post scriptum: On täältä jotain muutakin tulollaan...
NO FUN HOUSE
maanantai 18. maaliskuuta 2013
keskiviikko 2. tammikuuta 2013
SAIRAUS #1 ULKONA - RODENT EPOCH, Lähdön Aika, Cut To Fit ym.
"MUSIIKKI ON VAARALLISTA"
SAIRAUS on uunituore suomalainen underground -lehtinen, joka käsittelee pääasiassa raakaa marginaalimusiikkia (noisecore, voimaelektroniikka, black metal, punk...) arvioiden ja manifestien muodossa sekä erinäisiä ajatuksia vuodatettuna elävänä kuolleiden ihmisten kieroutuneista päistä.
Valtaosin Sairauden takaa löytyy DAMNED BY LIGHTin (http://www.damned-by-light.com) kynämiehiä. Lehden sisällöstä välittyykin tekijäin aiempi kokemus zine-toiminnasta ja se on runneltu ja taiteltu kasaan ns. hyvässä uskossa.
Kuten otsikosta ja oheisesta kuvasta arvata saattaa, zinen ensimmäisestä numerosta löytyy myös RODENT EPOCH -artikkeli, jossa sukelletaan syvälle epäpyhän oululaisyhtyeen primitiivis-maagiseen arvomaailmaan. Tyypillisiä bändihaastatteluja lehdestä et tule löytämään. Sen sijaan Sairaus on väärällään mielelle vaarallista propagandaa ja kyynisiä näkemyksiä nykyihmisen epätodellisesta maailmasta.
Mikäli paperi on sinulle muovia mielekkäämpi vaihtoehto, laita ehdottomasti hankintaan.
40 sivua, 2€ (+ postikulut päälle)
Ruinaa omasi:
the.other.salvationATgmail.com
PITKÄÄ IKÄÄ
toivottaa No Fun House
lauantai 29. joulukuuta 2012
AXEBASTARD/YDINTUHO split also available from LEVYKAUPPA ÄX / Splittiä kauppaa nyt myös Lipposen Levy ja Kasetti.
http://www.recordshopx.com/artist/ydintuho/atomic_crust/
YDINTUHO: http://ydintuho.bandcamp.com/
...ja täällä voi tutustua aiempaan AXEBASTARD-materiaaliin: http://axebastard.bandcamp.com
Samplea kasetilta tulee joskus jos tulee.
http://www.recordshopx.com/artist/ydintuho/atomic_crust/
YDINTUHO: http://ydintuho.bandcamp.com/
...ja täällä voi tutustua aiempaan AXEBASTARD-materiaaliin: http://axebastard.bandcamp.com
Samplea kasetilta tulee joskus jos tulee.
perjantai 21. joulukuuta 2012
AXEBASTARD debut release FINALLY out - AB/YDINTUHO SPLIT TAPE
It seems that Doomsday came after all! It's been circulating here and there since 2009 to be released by labels This and That until now. In other words, one deadly dose of raw violence is finally cast upon this wasteland.
ATOMIC CRUST contains post-nuclear visions of AXEBASTARD's hammering motörcrust and raw metalpunk mayhem by YDINTUHO.
9 songs, 4€, get yours from: NOFUNHOUSEFIN AT gmail DOT com
FUCK BLACKTHRASH!
keskiviikko 5. joulukuuta 2012
VONÜLF TAPE OUT!
"2007-2010"
The NO FUN HOUSE SESSIONS
Here it is then. The first VONÜLF release bundles up early recordings of now all dead VNLF-related projects under a new banner in order to finally put olde stuffe out properly and head towards a new dark era.
Expect no typical, fancy post-religious-hipster Scheiße, but a cold necro ear-fucking experience. It is an Evil trip, a triumph of death...
Oh, and how about the price then? YOU TELL ME. (2€ postage required)
Oh, and how about the price then? YOU TELL ME. (2€ postage required)
Feel free to approach The House: nofunhousefin AT gmail . com
NO TRADES!
sunnuntai 4. marraskuuta 2012
VONÜLF No Fun House Sessions TAPE (2007-2010) OUT 9.11.
9.11.2012
The first release of VONÜLF is to be unleashed next friday in tape format ONLY.
7 tracks and ~20min of northern finnish Necro Black Metal Anger from the dusty archives of Nihil.
ORDERS: nofunhousefinATgmailDOTcom
- VNLF
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)





